Mitä yrittäjän työ maksaa ja miksi siitä on niin vaikea puhua?

Kirjoittaja: Jenni Kolehmainen www.jennikolehmainen.com

Istun asiakaspalaverissa minua kokeneemman pienyrittäjän kanssa. Tarkoituksena on suunnitella hänelle visuaalinen ilme logoineen ja painomateriaaleineen. Tuleva toimeksianto on käsitelty ja määritelty niin selkeästi, ettei siitä oikeastaan löydy enää puhuttavaa ja kahvikupeistakin alkaa siintää pohja. Kello tikittää seinällä. On tullut aika puhua rahasta.

Muovailen sanoja suussani tovin liian pitkään ja tällä kertaa asiakas avaa suunsa ensin ja tokaisee, että seuraavaksi varmaan pitäisi puhua hinnasta. Asiakas tiedustelee tuntihintaani ja vaikka kurkku tuntuu kuivan karhealta, saan kakistettua sen ulos. Asiakkaan mielestä hinta on kohtuullinen ja minä huokaisen sisäisesti helpotuksesta.
Totean hänelle hymyillen, että mielestäni ammattini vaikein osuus on ehdottomasti hinnoittelu, mutta ehkä se joskus helpottuu. Asiakas hymyilee minulle takaisin ja toteaa, ettei se helpotu, rahasta puhuminen on aina inhottavaa ja vaikeaa.

Mikä rahassa puhumisessa tuskastuttaa?

Valmistuin vuosi sitten ammatinvaihtajana graafikoksi, josta hyppäsin suoraan freelanceriuden maailmaan. Minua ei niinkään jännittänyt työn luonne tai se, olisinko tarpeeksi hyvä graafikko. Minua jännitti raha ja siitä puhuminen. Päätin, että voisin kysellä apua hinnoitteluun minua paljon pidempään yrittäjänä toimineelta graafikolta ja suhteuttaa hänen hinnoitteluaan siihen, että olen itse vielä yrittäjänä raakile ja että pelkästään hänen kokemuksensa on maksettava jotakin. Otin yhteyttä ja yllätyksekseni huomasin, että hän koki hinnoittelun hankalana kaikkien vuosien jälkeenkin. Ymmärsin, etten painiskele ongelman kanssa yksin, eikä kyse ole ainoastaan aloittelevan yrittäjän ongelmista.

Aloin pohtia syitä ilmiölle. Mikä hommassa oikein maksaa? On selvää, ettei mikään ole ilmaista ja kaikesta työstä ja jokaisesta tuotteesta on tekijän saatava osansa. Miksi kuitenkin rahasta puhuttaessa kiemurrellaan ja asiakkaalle kerrotaan jopa pahoitellen, että minun pitäisi tästä sitten saada korvauskin. Anteeksi siitä. Kumpuaako tämä samasta nöyryyden ja vaatimattomuuden kulttuurista kuin tilanne, jossa palaverin aluksi totean ettei minua varten välttämättä tarvitse keittää kahvia, mutta jos sitä siinä on niin voinhan minä vähän ottaa – eikä muuten haittaa, jos on vähän haalennuttakin.  

Absurdin tilanteesta tekee se, että todennäköisesti asiakas on yhtä lailla yrittäjä, joka voi painiskella saman haasteen kimpussa itsekin. Toinen yrittäjä lisäksi ymmärtää paremmin kuin hyvin, että hintalappu sisältää kaiken maailman menoja aina YEL:istä työhuoneen vuokraan. Hinta ei ole taskuun jäävä osa. Miksi siis kainostelen? Rahasta puhumiseen sekoittuu paljon eri tunteita. Se on kiusallista ja pakkopullaa. Mukana on mahdollisesti pelko asiakkaan reaktiosta; mitä jos asiakas pitää minua kiskurina ja nauraa minut ulos? Ja kuinka noloa olisikaan, jos joku ajattelisi, että luulen itsestäni ja taidoistani liikoja. Sehän olisi röyhkeää. 

Asiaa pohtiessani ymmärsin, että oman työnsä arvon vähättelyn ohella kyse on ennen kaikkea siitä, että raha on luonteeltaan Suomessa tabu. Oivalsin, etteivät ihmiset yksinkertaisesti puhu rahasta eikä sen puheeksi ottamista pidetä kohteliaana. En tiedä mitä vanhempani tienaavat palkkatöillään, en itseasiassa ole täysin varma summasta, jonka aviomiehenikään tienaa kuukaudessa. En oikeastaan tiedä paljon on paljon ja miten paljon on kohtuullisesti, koska siitä ei koskaan ole puhuttu.

Rahan suhteellinen arvo

Kulttuurissa, jossa rahasta puhumista ei katsota suopeasti, on todella vaikea siitä oppia puhumaan. Lisäksi rahan arvo on suhteellinenkin käsite. Opiskeluaikana totuin noin 900 euron kuukausibudjettiin. Kun budjetti on tämä, 100 euroa oli minulle suuri summa. Huomasin valmistuttuani, että suhteellisuuden tajuni rahaa kohtaan oli pielessä. Ymmärsin, että se mikä oli minulle paljon, oli todellisuudessa hyvin vähän useille töissä käyville ihmisille. Jotta en tekisi itseni lisäksi hallaa myös muille yrittäjille polkemalla hintoja, minun tulisi osata muuttaa ajattelutapaani. On erikoista, että oppilaitoksissa kannustetaan yrittäjyyteen ja opintoihin sisältyy usein pakolliset yrittäjäkurssit, mutta edes näiden kurssien sisällöissä ei hinnoittelusta pukahdeta. Nuorelle yrittäjälle olisi loppujen lopuksi kuitenkin hyödyllisempää kokea oman työnsä hinnoittelu luonnolliseksi asiaksi sen sijaan, että tietää kommandiittiyhtiön sekä osakeyhtiön eroavaisuudet unissaankin. 

Nyt takanani on reilu vuosi yksinyrittämistä ja ymmärrän hieman paremmin rahan arvoa ja osaan lisäksi arvostaa koulutustani, työtäni sekä osaamistani entistä paremmin. Rahan puheeksi ottaminen ei kuitenkaan helpotu, jos siitä ei puhuta eikä asian kainostelu hyödytä ketään.

Palaverista poistuttaessa olen tyytyväinen tekemäämme sopimukseen, mutta päätän, että ensi kerralla otan rahan rohkeasti esille. Ja kuka tietää, kenties jonain päivänä ylitän itseni täysin ja tiedusteluun kahvistakin uskaltauduin vastaamaan reippaasti ”Kyllä kiitos!”